Mä juttelin tässä yks päivä mun bloggaajakollegan kanssa siitä mitkä on meidän mielestä sometyön negatiiviset puolet. Tuntuu nimittäin, että niistä negatiivisista varjopuolista puhutaan hyvin vähän. Mun mielestä yks negatiivisimmista asioista on se, että multa esim. harvoin enää kysytään mitä mulle kuuluu. Tai jos koitan kertoa mitä mulle kuuluu, en kerkeä kertoa juttua edes loppuun kun vastapuoli vastaa: ”Joo, katoinkin jo instasta”. Tätä tapahtuu siis mulle ihan kokoajan, ja tää ei oo mitenkään henkilökohtaista kellekkään (vaikka nyt eletäänkin loukkaantumisen kulttuuria ja joku tästä kuitenkin herneen nenään vetää). Tää kannattaa koittaa ajatella omalle kohdalle. Jos sä koittaisit kertoa mulle jotain sulle tapahtunutta kivaa juttua ja mä kuittaisin siihen ennen kun oot edes kerennyt kunnolla aloittaa ”joo, kuulin kaverilta jo”. Eli tottakai siitä tulee vähän alakuloinen fiilis, kun ei voi kertoa omia kuulumisia loppuun.

Ihmiset nimittäin nykyään olettaa, että mulle kuuluu just sitä mitä mä mun Instagramissa kerron. Tai ne olettaa, että jos mulle on tapahtunut jotain kivaa, jonka oon jakanut osittain storyyn, se on mennyt just niin kuin storyissa oon kertonut. Ja tottakai siitä itsekin harmistuu, että mun ”kuulumiset” katsotaan instasta, eikä kysytä suoraan multa. Koska totuushan on se, että jos joku ajattelee että se tietää mitä mulle kuuluu instan perusteella, ollaan pahasti hakoteillä. Sillon mua ei tunne ollenkaan. On totta, että monet jotka mua seuraa, kokee että ne tuntis mut hyvin. Vaikka totuus on, että ne ei voi tuntea mua ellei vietä aktiivisesti aikaa mun kanssa. Mua eikä ketään muutakaan pysty tuntemaan pelkän instan perusteella. Se mitä Instagramissa näytän on 1% mitä mun elämässä tapahtuu, ja se kaikki muu 99% on Instan ulkopuolella.

Oon myös puhunut tästä aiheesta yhden mun ystävän kanssa. Tää mun ystävä sanoi, että sitä automaattisesti ajattelee kun katselee mun storyja että ois mun kanssa tekemisissä. Vaikka totuus on, että ei olla juteltu viikkoihin, ja sitä vain olettaa sitten että ollaan oltu tekemisissä, koska on katsonut mun storyja ja nähnyt silloin tällöin mitä mä touhuan. Mutta sitä ei osata ajatella toisinpäin. Koska todellisuudessahan kun joku katsoo mun storyja, mä en tiedä tän katsojan elämästä mitään ja musta ei tunnu siltä että oltaisiin tekemisissä. Mutta tästä katsojasta tuntuu. Sitä on välillä vaikea hahmottaa.

Tällä kirjoituksella mä haluan vähän herätellä ihmisiä. Jos joku sun tuntema ihminen ylläpitää sometiliä, niin muista kysyä välillä sen kuulumisia (niitä oikeita), vaikka susta tuntuisikin somen perusteella että ei tarvitse ja tietäisit muka jo ne kuulumiset. Muista pitää yhteyttä. Muista kuunnella ne kuulumiset, vaikka olisitkin osan jo kuullut/nähnyt somesta. Se on super tärkeää, että ne saa kertoa itse toiselle ihmisille.

Jaaaaaaaaa noniiin! Nyt on aika vetää herneet nekkuliin. Olkaatten hyvät. Mä oon valmis! 😀

Tässä se nyt on. Blogi. Mun ihan oma blogi! Mä oon salaa haaveillut blogista jo kauan. Ja itseasiassa kymmenen vuotta sitten mulla oli oma pieni blogi. Blogin tekeminen oli sillon vähän erilaista, enkä jaksanut panostaa siihen kunnolla. Silloin ei ollut sen aika, mutta nyt on! Musta tuntuu, että tarviin paikan jonne voin purkaa ajatuksiani hieman enemmän kun instaan. Voisinkin sanoa, että tää blogi on se paikka missä te pääsette oikeasti tutustumaan muhun. Kuka todella on Emskipihla?

Niin, kuka todella on Emskipihla? Emskipihla on mä eli Emmi! Oon 30v (vaikka päätin, että kun täytän kolmekymmentä en halua enää puhua siitä haha.) Työskentelen päätoimisesti vaikuttajana mun Emskipihla Instagram-tilin tiimoilta. Tän lisäks ylläpidän ja nostan lentoon yrityksien sometilejä. Eli kyllä, mä teen just sitä työtä mitä ei pidetä oikeana työnä. Ja oikeastaan haluaisin tässä blogissa tuoda mun työtä enemmän esille niin, jotta te ymmärtäisitte mitä kaikkea se sisältää. Asun Keski-Suomessa Keuruulla -95 rakennetussa omakotitalossa järvenrannalla. Meidän talossa asuu mun lisäksi mun kihlattu Mikko. Mikko on näkynyt vahvasti Instagramissa storyjen puolella, ja onkin valloittanut täysin mun seuraajien sydämet. En oikeastaan tiedä fanittaako mun seuraaajat enemmän mua vai Mikkoa. Veikkaan jälkimmäistä! Seuraajien mielestä ”jokainen nainen tarvitsisi elämäänsä oman Mikon” haha. Meidän häitä juhlitaan ensi vuoden heinäkuussa 23.päivä. Mä myös lupauduin Häät-blogiyhteisön bloggaajaksi, joten tässä ollaan myös sitten hääbloggaajia kerta laakista! Eli täällä blogissa pääset seuraamaan mun matkaa neidistä rouvaksi. 30v ja rouva kuulostaa muuten pahalta yhdistelmältä. Se on ihan selvä vanhuuden määritelmä, eikö ookin!

Mä oon tosi huono puhumaan itsestäni, kuten huomaatte edellisestä kappaleesta. Mä oon ennen ollut aika intohimoinen kirjottaja. Tykkäsin kauheasti kirjoittaa novelleita nuorempana. Musta tuntuu, että nykyään kun ei tarvitse enää kirjottaa mitään järkevää (muuta kun instan kuvatekstejä) oon hukannut täysin kirjoittamisen taidon. Sen takia joudutte valitettavasti kestämään kirjoitusvirheitä. Tää blogi on myös ajatuksen virtaa, joten kirjoitusvirheiden eliminointi ei oo mun suurin prioriteetti, vaan luovuus sekä aitous. Mulle on aitous on tärkeää. Vaikka mun feed Instagramissa on täynnä kauniita kuvia, pyrin tuomaan sitä totuutta esille kuvateksteissä ja storyissa. Tuntuu, että some on nykyään niin epäaito että se kaipaa aitoutta. Sitä aitoutta haluan tuoda myös tänne blogiin. Haluan varoittaa, että tää on todella se paikka missä te pääsette tutustumaan muhun, ja se ei ole ehkä aina hyvänmielen sisältöä. Se on rehellistä sisältöä.

Nyt puhutaan paljon siitä miten blogien aikakausi on ohi kun Instagram ja TikTok on jyränneet blogiskenen. Mua se ei haittaa, koska tuntuu että nyt on just oikea aika tälle blogille. Nyt on oikea aika tutustuttaa teidät Emskipihlaan.